Blogi

Vauhtipyörä vai noidankehä?

Share |

Maanantai 5.1.2015 - Reino Myllymäki, CxO Professional Oy


Jim Collins määrittelee klassikkokirjassaan Hyvästä paras pari kätevää termiä. Hän puhuu vauhtipyörästä ja noidankehästä.

Vauhtipyörällä hän tarkoittaa kehityskulkua, joka lähtee liikkeelle kurinalaisuudesta. Kootaan kurinalainen porukka ihmisistä, jotka ovat voimakastahtoisia ammatti-ihmisinä mutta vaatimattomia muuten ja heidän kanssaan päätetään, minne ollaan menossa. Suhtaudutaan nykytilanteeseen realistisesti mutta tulevaisuuteen positiivisesti. Mietitään, missä voimme olla parhaita, mistä tulos syntyy ja mistä ollaan innostuneita. Sovitaan pelisäännöt joilla edetään.

Aloitetaan jostain pienestä ja saadaan onnistumisia. Ihmiset alkavat innostua ja heidät saadaan mukaan yhä suurempaan muutokseen. Kun onnistumisia tulee lisää, vauhtipyörän nopeus kasvaa. Lopulta sitä on vaikea saada pysähtymään. Muutos menee eteenpäin, vaikka muutosprojektilla ei ole edes nimeä!

Toiset yritykset lähtevät liikkeelle isosti. He kokoavat henkilökunnan yhteen motivoidakseen heitä suurilla sanoilla. Käynnistetään kampanja ja isoja projekteja. Projekteille annetaan mahtipontisia nimiä. Mitään ei valmistu, onnistumisen tunnetta ei synny. Kun tulee vastoinkäymisiä, syntyy reaktioita ilman ymmärrystä. Vaihdetaan kampanjan tai muutosprojektin johtajaa, suunnataan projektia uudelleen tai käynnistetään jokin suuri muutos - vaikka yritysosto - jolla peitetään iso moka. Ja käynnistetään uusi kampanja, johon ihmiset ovat vielä vähemmän innostuneita kuin edelliseen. Noidankehä on syntynyt.

Mietipä hetki tällä hetkellä julkishallinnossa käynnissä olevia suurhankkeita, vaikkapa Apottia, Kansallista Palveluarkkitehtuuria tai Palveluväylää. Tai suuryritysten One Company -projekteja. Käsi sydämelle: kumpaa ne muistuttavat enemmän - vauhtipyörää vai noidankehää?

Jos jollekin tuli tästä mielikuva, että toivoisin noiden hankkeiden epäonnistuvan, vakuutan mielikuvan olevan väärä. Toivoisin kovasti veronmaksajana, että projektit onnistuvat ja niiden tulokset otetaan käyttöön ja ne parantavat toiminnan tehokkuutta. Pelkään vain, että se ei ole minun toivomisestani kiinni.

Tämä blogikirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran CxO Mentor Oy:n verkkosivuilla osoitteessa www.cxomentor.fi 12.12.2014.

Avainsanat: kehittäminen, johtaminen, projekti, motivointi, onnistuminen, ammattimentorointi